sunnuntai 26. helmikuuta 2012

Kamala päivä.

Aamulla Samuli herätti minut joskus 07.00 ja sanoi, että Hoyt ei pääse jaloilleen. Ainoa, mitä sain kurkustani ulos, oli "Voi hitto!". No, Hoyt raukka alhaalla mönki kuin mato, se ei päässyt ollenkaan jaloillensa. Se vain vikisi. Soitettiiin uudestaan Saaren klinikalle, ja siellä ne sanoivat, että ei saa antaa ollenkaan ruokaa, ja heti kun joku eläinlääkäri aukeaa, viette sen sinne. Täytyy myöntää, että olin  melkein hysteerinen. Samuli meni hevosille, ja minä vain istuin Hoytin vieressä. Oloni oli samanlainen, kuin silloin kun kuulin Zillasta. Tavallaan tajusin, että Hoyt voisi kuolla. Mutta en kuitenkaan tajunnut sitä. Raahauduin vaihtamaan yöpuvun, ja sitten vain kuuntelin, miten kello raksutti hitaasti eteenpäin, kuin vartavasten kiusatakseen.

Tasan kahdeksalta soitimme porvoon eläinlääkäriasemalle. Siellä niillä ei ollut vapaata aikaa. Soitimme Aveciin. Sinne pystyi viemään heti. Nappasin Hoytin syliin, ja se oli melkein eloton. Kylmä ilma sai sen kuitenkin vähän heräämään, mutta autossa se meni uudestaan veltoksi. Yritin pitää sitä hereillä, kun Samuli ajoi 100km/h 60km/h alueella.... Juuri ennen porvoota tunsin vain, miten sen sydän löi, hengitystä en tuntenut ollenkaan. Ainoa asia, mitä se jaksoi tehdä, oli räpäyttää silmiä, ja sitäkin harvoin. Aloin jo mennä paniikkiin, kun Samuli ei löytänyt klinikkaa heti.

Lopulta klinikka löytyi, ja veimme Hoytin sinne. Eläinlääkäri oli vähän ihmeissään, eikai tällaisia tapauksia usein tule... Kuitenkin, ne mittasivat Hoytin lämmön, ja kun sillä oli alilämpöä, ne laittoivat sen ympärille varmaan 5 peitttoa. Sitten se meni samantein tiputukseen ja ne ottivat siltä verikokeen. Sen jälkeen se vietiin toiseen huoneeseen, ja sieltä röntgenkuvattavaksi, ja samalla valmistautuivat verikokeen tulokset.

Kun Hoyt oli syönyt hiivaa, se oli alkanut käydä sen vatsassa ja oli syntynyt etanolia (=alkoholi). Ja etanolia oli ollut niin paljon, että sitä seurasi etanolimyrkytys. Hoytin oman maksan pitäisi puhdistaa etanoli pois, mutta kun on pentu, jaksaako?
 Ne oksettivat sen, ja sitten se sai jäädä lepäämään sinne, kun me ajoimme takaisin kotiin. Enimmäkseen olin vain koneella. Lopulta ne klinikalta soittivat: Hoyt oli jo hieman parempi, sille oli tehty vatsahuuhtelu ja se saattaisi päästä illalla kotiin. Lisäksi ne lupasivat soittaa iltapäivällä. Menin hieman paremmalla mielellä ratsastamaan. Lyrre ei toiminut kauhean hyvin, mutta annoin sen sitten olla. Lopulta ne soittivat: Hoyt oli jo paljon parempi, ja se saataisiin illalla kotiin.

Lähdettiin sitten vähän ajan päästä hakemaan Hoytia, käytiin ensin ruokakaupassa ja sitten sinne. Hoyt tulikin sieltä pirteänä juosten meitä vastaan :) Se oli aivan normaali :) Ne sanoivat, että jos tulee jotain, pitää heti soittaa päivystykseen. Hoytilla oli myös ollut shokkitila-sykettä oli ollut 220, mutta se oli saatu hyvin hoidettua.

Kotona Hoyt on vain nukkunut :)

Synttärit :D

Olen laiska, ja myönnän sen, koska en ole nyt kirjoittanut sis kuuteen päivään mitään tänne blogiin...
Nyt kuitenkin yritän päivittää.
Aamulla heräsin joskus 07.45, nousin ylös, siivosin huonetta vähän ja menin alakertaan. Alakerrassa oli ruokapöydällä omenamehupullo. Meillä tuntuu olevan tapana, että kaikki lahjat ovat ruokapöydällä. Aamiaisella isäni pahoitteli kamalasti sitä, että ei ollut muistanut synttäreitäni. Sanoin sille, että eihän tää mikää erikoinen päivä oo, ihan turhaa huolehdit. Se väitti aika kauan vastaan, joten lopetin sitten.
En jaksanut lähteä ulos, joten menin koneelle, ja ajattelin kokeilla, että joskos nyt voisi jo luoda facen. Lataa,lataa,lataa... Se latasi varmaan ikuisuuden, kunnes minut hyväksyttiin sinne :oo
No, jaksoin lisäillä muutamia tuttuja, ja sitten lähdettiin kaupunkiin. Kaupungissa käytiin ensin agrimarketissa, ostin Lyrrelle häntäremmin ja hevosille Racing Mineral kivennäistä. Koska meidän satulassa ei sitä rinkulaa ole, joka mahdollistaa häntäremmin kiinityksen, ostimme sitten sellaisen kiinikkeen, joka laitetaan satulan toppausten väliin. Sitten menimme mäkkäriin :D Söin BigMac'in, ja olin ihan supertäynnä :D Sieltä mentii S-markettii ostaan ruokaa. Isäni sanoi, että saisin ostaa jonkun kakun, mutta en halunnut, joten se jäi.

Sain lopulta isäni suostuteltua siihen, että mentiin sellaiselle market alueelle katsomaan järkkäriä. Ensin käytiin expertissä. Liian kallis. Mustassa Pörssissä. Niillä ei ollut. Gigantissa. Niillä oli kaksi erilaista Canon EOS 1100D:tä. Toisessa oli objektiivissa kuvanvakaaja, ja toisessa sitä ei ollut ollenkaan!! No, se missä oli objektiivissa vakaaja, maksoi joku 386€ tms. Ja sitten siihen olisi pitänyt vielä ostaa käyttöturva, 60€ maksava kameralaukku, 23€ maksava muistikortti ja hihna... Ei, ei ei. Hinta oli joku 560€ yhteensä, joten totesin että pärjään ihan hyvin ilmankin.
Tultiin kotiin, menin nopeesti ratsastamaan. Lyrre meni ihan normisti, mutta itse vain pelkäsin, että lumet tulisivat katolta alas... Se olisi nimittäen menoa silloin :D
Sitten tulin kotiin. Tein pullataikinan, ja laitoin sen normipaikkaan kohoamaan, sellaiseen paikkaan mihin Hoytin ei pitäisi päästä. Mutta pääsihän se. Se söi varmaan 5 pullan verran taikinaa, ja oksensikin sitten suurimman osan ulos. Illalla se vain makasi, ja sen vatsa turposi. Tilanne alkoi näyttää sellaiselta, että nyt olisi kyllä kysyttävä eläinlääkäriltä. Soitettiin varmaan kuuteen eri numeroon, ja kukaan ei vastannut. Sitten soitettiin
Saaren klinikalle. Siellä päivystäjä vastasi, että kaikki pitäisi olla ok, voi antaa vähän naksuja ja pitäisi saada juomaan paljon. Hoytilla ei ollut nälkä eikä jano, ja valvoin en kanssa johonkin kahteentoista. Sitten käytin sen ulkona, ja kun tultiin sieltä, se söi ja joi.
Lähdin tyytyväisenä nukkumaan, enkä osannut odottaa, mitä seuraavana päivänä tapahtuisi...

maanantai 20. helmikuuta 2012

Maanantai.

Aamulla heräsin joskus o8.3o ja sitten tein aamutoimet ja suoraan hevosille ; sain ne ulos ja vein ne alatarhaan, jotta niillä olisi enemmän tilaa, ja että ylätarha saataisiin aurattua. No, sitten tulin sisään ja pelasin taas Farm Frenzy 3:sta, en ymmärrä voisinko käyttää hiihtolomaani huonommin! Jonkun ajan päästä menin katsomaan hevosia ikkunasta; Anttu söi kiltisti heinää, mutta Lyrreporsas olikin jo syömässä lampaiden rehuhäkistä säilörehua. Olin ajatellut, että tuskinpa nuo huomaavat sitä säilörehua, kun se on siellä lumen alla ja häkissä. Yritin kertaalleen käydä Lyrreä hätistelemässä pois sieltä, mutta nythän jo Anttukin kiinostui siitä. Yritin pinota säilörehun reunoilta keskelle, mutta kasasta tuli niin iso, että ne söivät siitä reunan yli. Totesin, että jos ne vielä tuota jatkavat, niin ähky tulee. Nappasin riimut ja riimunnarut, ja talutin ne sitten ylätarhaan. Molemmat olivat selvästi kiukkuisia matkalla, kun olin vienyt niiden ruuat :D
Kävin auttamassa isääni kaarihallilla, ja menin taas pelaamaan sitä yököttävää Farm Frenzyä. Totesin, että nyt loppu, ja siirryin pelaamaan Slyta D: Sitten totesin, että nyt tämäkin loppuu, ja lähdin tallille siivoamaan karsinoita.  Olin juuri saanut molemmat karsinat siivottua, mutta väkirehut ja heinät puuttuivat vielä. Samassa minulle tuli niin ällö olo, että oli pakko mennä sisään. Huimasi ja oksetti, mutta söin mandariinin ja se häipyikin sitten. Varmaan tuli siitä, kun en aamulla syönyt mitään *-) 
No sitten pelasin taas Slyta ja juttelin Lindalle. Sen jälkeen menin tekemään tallin loppuun, ja saatiin juuri uusi tanko loimille, jotta ne eivät olisi siellä satulahuoneessa hujan hajan kuivamassa. Siivosin sitten tallin loppuun, laitoin loimet järjestykseen, tulin sisälle, päivitin viimeiseltä kahdelta päivältä blogin, menin ottamaan hevoset sisään, tulin kotiin, katsoin jotain tylsää dekkaria, joka tulo maikkarilta, menin suihkuun, tulin päivittämään blogia ja nyt menen nukkumaan :D Että taas tuli tylsä postaus D:

Sunnuntai

Ja moikka taas :D
Heräsin aamulla joskus 08.o5 SS:
Sitten menin syömään aamiaista ja pelasin TAAS Farm Frenzy 2:sta.
Sitten...ööö... pelasin vaan :D
Lopulta sitten lähdinkin kohti kouvolan matkakeskusta. Bussissa tajusin, että olin  jättänyt sen kolmioleivän, mikä piti olla tämän päivän matkaeväs, Valkealaan jääkaappiin. No ei sitten mitään, aloinkin nyt pelaamaan Farm Frenzy 3 :D En tiiä, miks se on niin kiva, et sitä pitää kokoajan pelata... :D
Sitten menin bussista ulos, ja kesti noin 5 minaa et Samuli tuli hakee mut :D Siel oli kyl aika keli...
Samulla olikin Hoyt mukana :))) Se on oikeesti ihan ylisöpö, nyt sillä on propellikorvavaihe, eli toinen pystyssä ja toinen lurpallaan :D
Kotona minua väsytti kamalasti, mutta menin silti tallille, hoidin sen loppuun ja otin hevoset sisään. Ne näytti tosi raukoilta, Lyrren loimesta roikkui jääpuikkoja... Ei ne hölmöt sitten olleet menneet vajaan sisään... No harkasin pahimmat lumet pois, ja jätin ne sinne kuivamaan. Touhuilin siinä Hoytin kanssa jotain, menin koneelle ja sitten nukkumaaan. Ja taas tuli tosi lyhyt ja kuvaton postaus, sorry...

Laiskaporsas

Joo, eli siis kun luin ton Lindan jutun et sil on 50 tekstii, alko mua nolottaa kun ittellä on joku 43... xd
En oo kauheen aktiivinen bloggaaja, kun joskus en ehdi/jaksa.
No, kuitenkin sitten kerron lauantaista. Eli siis mulla oli pääasias aika tylsää, olin vaan Valkealas. Aamusta olin koneel, ja sitten mun piti leipoo jotn omenapiirakkaa? No sitten lopulta sain tehtyy kaks, joista kuitenkin toisen pohjan  Pia käräytti kun laittoi alalämmölle :D

Sitten sen jälkeen juttelin Lindalle ja tein jotain :D
Sit mul oli vaan toosi tylsää xd
No, Pia saikin mut suostuteltuu lähtee kouvolaa. Olin siel jonkun tunnin, muttaa.... En löytänyt kun yhden hupparin, yhden paidan ja collgehousut. Koska must tuntu et kaikki oli XL tai XXL niin oli vähän jotenkin ei kivaa :DD Kun ittelle menee XS, niin oli siin aika paljon ettimist... No se huppari oli S ja ne collaget, no en ees tiiä, varmaa M, ja ne on kauheet jättikset, mut ne tuntu olevan koko paikan pienimmät. No, oli H&M sovituskopissa, juuri lähtemässä, kun joku tuli sinne sanomaan "Me suljetaan nyt". Mä olin ihan sillee OMG, netis oli lukenut et se ois auki 19.oo asti. No ei sitten ollutkaan :D Kello oli jotain 17.o5 kun katsoin sitä. Ja minun bussi valkealaan lähtisi viiden minuutin päästä! Äkkiä vain juoksin matkakeskukseen ja menin sinne bussiin, nippanappa ehdin. Sitten kun tulin valkealaan, kävin S-marketis ostamas kolmioleivän, sispiä, dippiä, kermaviiliä ja salaattia. No sitten menin sisään ja katsoin sitä mun bussilippua. Siinä luki "Aikuinen". Tää on jo kolmas tai neljäs kerta :@
No, kuitenkin sitten laitoin sen dipin maustumaan, ja menin käynnistää telkkarii et voisin kattoo putouksen kun ei ollut muutakaan tekemistä. No, eihän se roska sitten auennutkaan. Lopulta päädyin pelaamaan tietokoneella Farm Frenzy 2 :DD
No sitten Pia tuli, laitettiin ruokaa ja syötiin, katoin Terra Novan, olisin halunnu kattoo Wallanderin? (en tiiä miks :D) mutta Pia kiels kun se oli K 16 d:
Sitten menin nukkumaan :D

Kyllä se elämä on rankkaa...

Oli vain jotenkin pakko kirjoittaa...
Useat ihmiset uskovat, että kaikesta pääsee yli. Ainankin ulkoisesti pääsee mielestäni, mutta tietyt äänet, esineet, ajat, paikat, ilmiöt jne. muistuttavat kaikesta siitä mitä on menettänyt. Kuten minä menetin rakkaimman hevoseni. En jotenkin ole kyennyt kauheasti suremaan sitä, ainankaan ulkoisesti. Mutta esimerkiksi auringonnousu, Autiotalo (kappale), ruskea satula ja ravi saavat oloni usein tuntumaan tukalalta. Muistan kuinka me Lindan kanssa seisoimme katsomassa auringonnousua, Zilla vieressäni. Muistan, kuinka me istuimme Antun ja Zillan selässä, pitäen toisiamme kädestä kiinni ja keksimässä uusia sanoja Autiotalolle. Muistan sen älyttömän kovan vauhdin hurman, muistan kaiken.
Silloin voin vain miettiä, mitä elämä on ilman Zillaa. Ennen kaikki salasanat, käyttäjätunnkset, sähköpostit, piirrokset, ajatukset, kaikki liittyivät Zillaan. Kun tulin Kuubasta, minun oli pakko vaihtaa osa, koska en enää kestänyt kirjoittaa nimeä, jonka omistajaa en enää koskaan näkisi. Lyrren karsinan taulussa on vielä pätkä Zillan nimestä. Usein aloitan sanomaan "Zil-siis Lyrren karsina". Olen kasvanut Zillan kanssa. Zilla on kouluttanut minua.
Muistan ne hetket, jolloin itkin vasten Zillan harjaa. Muistan, miten ihanalta sen silkkinen karva tuntui.
Zilla oli erikoislaatuinen hevonen. Jos minä kallistuin vasemmalle, sekin kallistui vasemmalle, jotta en vahingossakaan tippuisi. Lyrre ja Anttu ovat sellaisia, että jos minä kallistun vasemmalle, niin ne ajattelee "JEE! Jotain äxöniä elämään!" ja lähtee oikealle. En kertaakaan tippunut Zillan selästä (ja se oli minulla 6 vuotta). Ratsastin maastossa sen kanssa pitkin ohjin, koska se ei katsellut mitään.
Mutta huono puoli on se, että opin elämään vaan Zillan kanssa. En pysty pitämään kuolaintuntumaa maastossa. En pysty olemaan varautunut sellaisiin "lumihankiloikkiin" mitä Lyrre tekee. En pysty olemaan varautunut pukituksiin (koska Zilla pukitti kerran minä selässään koko sen minullaoloaikana!).
Nyt jälkeenpäin minua kaduttaa se, että olin vaitonainen Lindalle sinä joulukuun viikkona, kun se oli meillä. En vain voinut sille mitään, koska oli niin raskasta joka päivä kokea se musertava asia. Ei Zillaa.


En oikeasti vieläkään älyä, miksi halusin  kirjottaa tämän :D

lauantai 18. helmikuuta 2012

Pomottelua

Hepparallaa :D
Tänään aamulla lähin sitten kouluun, ja se Jaenette oli jo onneks hiihtolomallal, joten ei tarvinnut kestää sitä :))
Koulussa meillä oli bilsaa, ja sitten uskontoa. Uskonnontunnilla me puhuttiin vaan jostain henkisestä ja fyysisestä kiusaamisesta. Sitten mentiin syömään. Siellä oli hernekeittoa (yöks :( ) ja laskiaispullia. Söin vähän hernekeittoa ja leipää ja otin sitten laskiaispullan. Se oli sis niin pahaa! Siin oli varmaan 3 senttii mansikkahilloo :(( Jäin kuitenkin viellä ruokalaa hengaamaan. Siellä sitten Laura ja Jennika (ei oikeat nimet) alkoivat syödä toista pullaa. Taino, ne puolitti ekan :D Mä en tajuu miten ne pysty... Sitten se Jennika sottas koko pöydän ihan kermavaahtoon ja mansikkahilloon. Sit se uitti viinirypäleitä siinä D: Todettiin vaan Pian kanssa, että nyt me lähetään.. Loppujen lopuks Laura oli syöny 2 pullaa ja Jennika puolitoista... Yök :D
Sitten meillä oli draamaa, ja meidän piti tehdä joku sketsihahmo. Minä olin joku läskimahainen mummo, jolla oli pesismaila toisessa kädessä ja kokispullo toisessa. Ja sen hokema lause oli "Haluutsä turpaas" :D
No, sitten seuraavallakin tunnilla oli draamaa, vaikka olisi pitänyt olla kuvista. Me tehtiin jotain näytelmiä, ja ne ryhmät jaettiin ensin silleen et kaikki kolme tyttöö, jotka oli siin luokas, oli eri ryhmis.  Ja kun me sit kieltäydyttii ja pojatki oli onneks sitä mieltä et se ei ois reiluu, niin me kaikki tytöt saatii tehä kolmistaan.
No me tehtiin siitä meidän+Jaeneten tilanteesta. Että mä oli opettaja, Laura oppilas, ja Pia se Jaenette. Ja Laura anto tehtävän Pialle (Jaenetelle) ja sitten se Jaenette teki sen, ja sitten kun Laura katto sitä, se vaan sano "Toi on huono, ei noin!" ja sitte se Pia oli sillee "No mä meen sit tänneppäin" Ja siirs sen tuolii kauemmas :D Ihan niinkuin se Jaenette :D No, sitten koulusta kotiin ja kotoota ratsastamaan :D Aluksi sain kyllä kaiken Lyrren päälle, mutta sitten se kieltäytyi 100% ottamasta kuolaimia»paha päivä. Sain ne sitten sille jollain keinolla, ja sitten otin Antun ja yritin taluttaa sitä pässien kaveriksi, koska isääni ei näkynyt, vaikka se oli luvannut tulla. No, Anttu kuitenkin kieltäytyi, ja koska roikuin sen riimussa kuin takiainen, niin se nosteli minua ilmaan siellä... Sitten ne pässit päätti, että "haa, nyt päästään talliin" ja lähti ryykäämään sisään. No onneksi sain ne pysäytettyä, mutta siinä sitten roikuin 400kg painavan ponin riimussa, ja edessä 150kg painava pässinjunttura... Huusin että "Isä p*rkele tuut auttaa mua nyt !ISÄÄ!!" Mutta ei se kuullut . Sitten viiden minuutin päästä se lampsii sisään, ja olin ihan silleen "Voi v*ttu sun kanssas :@". No, saatiin sitten Anttu ja pässit takaisin pässilää  ja lähin Lyrren kans ratsastaa. Talutin sitä hetken, jotta kiukkuni laantuisi, ja sitten kun nousin selkään olin jo ihan rauhallinen. Mutta Lyrre ei. Ensin se teki kauheita peruutuksia autotiellä, ja kun ei ollut raippaa mukana, niin läpsäisin sillä ohjasperällä kylkeen. Kun käännyttiin peltotielle ja ravattiin, niin se äkkiä vain pysähtyi ja alkoi nähdä vihreitä miehiä. No, lopulta päästiin sitten jatkamaan. Ravailtiin aika paljon, mutta takaisin tullessa kun ravattiin yhtä suoraa, se sai taas kaksi sellaista pukki»2 askelta kiitolaukkaa»pysähdys kuviotansa, ja meinasin lentää selästä. No, laskeuduin alas, ja Lyrrehän oli todella vauhdikkaalla päällä-se yritti pomotella minua kun en ole viellä sen johtaja, niin että sellaista kilparavia mentiin siellä kun ei suostunut pysähtymään (ja sis minähän juoksin omilla jaloilla). Se laukkasi vieressä, ja pukitteli, ja yhden lumikasan yli se hyppäsi siis ihan hyppäsihyppäsi, ja mä vaan jotenkin roikuin perässä. Talutin sitä loppumatkan,  ja kotona sitten laitoin sen tarhaan, ja laitoin laukkaamaan. Se veti ihan hirveää vauhtia, ja hyppi siellä reunoilla lumihangessa jne. No, se väsyi kuitenkin aika nopeasti, joten otin sen sitten talliin, laitoin sen tarhakuntoon ja menin sisään, siivosin huoneen ja lähdin sitten kohti Kouvolaa. Minulla oli Hoyt ja läppäri sylissä koko matkan :D Ja Hoyt lisäks kuolas mun läppärin xd.
Kouvolassa sitten kävin seppälässä ja ostin yhen fleecen ja yhden villatakin. Sitten menin Valkealaa ja tein jotain epämäärästä. Sitten mun äiti teki mulle jonkun epämääräsen jalkahoidon, ja sit menin nukkuu :D