Sain jonkun ihme inspiksen kirjoittaa tänne, joten kerron nyt tästä päivästä.
Aamulla heräsin, luin vähän Nälkäpeliä (tosin osaan sen jo ulkoa :/) ja sitten menin syömään. Kävin ulkona, ja aloinkin siivota sitten satulahuonetta :D Yksi jätesäkillinen sieltä tuli taas roinaa, en ymmärrä miten sinne voi aina kertyä niin paljon roskaa. Kun satulahuone oli siisti, kävin syömässä ja sitten päätin lähteä ratsastamaan.
Menin Lyrren kanssa ilman satulaa, koska haluan saada sen luottamuksen. Kutsuin isäni laittamaan Antun pässilään, ja täs pätkä meidän puhett:
(minä) -Tuu jo laittaa Antun pässilää!
(isäni) -Kokoajan!
(isäni) -Hei missä sun satulas on?!
(minä) -Meen ilman satulaa.
(isäni) -Mutta satulahan on turvallisuusasia! (lol :DD)
(minä) -Eikä oo!
(isäni) *mutinaa ja murinaa*
Pääsin lopulta matkaan, ja ravalilin vähän alussa. Lyrren ravissa on ihanan helppo istua, se on niin tasaista verrattuna Zillan raviin.
Mentiin taas peltotielle, ja siinä suoralla Lyrre temppuili (pysähteli, veti päätä alas jne.,). Lisäksi se pelkäsi todella paljon ojaa, joka kohisi kovasti kun siellä oli niin paljon sulamisvettä.
Oltiin juuri pääsemässä siitä yli, kun muistin että "herranjestas tässä on se kuoppa". Mutta koska vesi kohisi enemmän oikealla ja kuoppa oli vasemmalla, niin Lyrrehän menikin pohkeenväistöä vasemmalle...
Onneksi ei kuitenkaan jalka mennyt sinne kuoppaan :)
Mentiin Lyrren kanssa pellolle, ja se kulki oikein nätisti. Käytiin vesilammikolla, ja Lyrre selvästikin piti vedestä. Se viisi minuuttia vain kuopi ja polki vettä, ja samalla kasteli minut :D
Sitten se "sukelsi" päällään veteen, mutta kiskoin sen aika nopeasti ylös sieltä. Kahlailtiin vielä useammassakin lammikossa, ja sitten käännyttiin kotiinpäin. Mutta sitten lähtikin edestämme kaniini pakoon.
Ja Lyrre säikähti älyttömästi. Se nousi pystyyn, teki täyskäännöksen ja pukitteli poistuessaan paikalta. Hetken ajan olin aivan varma, että tippuisin, mutta sitten Lyrre onneksi rauhoittui. Löysin itseni roikkumasta Lyrren kyljeltä niin, että vasen jalkani oli polvesta alaspäin oikealla puolella ja käsi piti kiinni harjasta :D Kampesin sitten itseni takaisin selkään ja jatkettiin matkaa.
Olin todella yllättynyt, että pysyin kyydissä, koska en ole nyt viimeaikoina mennyt paljoa ilman satulaa. Tasapainoa kuitenkin on ilmeisesti jonkin verran :D Jatkettiin matkaa, ja se pelkäsi vielä ojalla mutta meni nätimmin siitä yli. Ja sittenhän sieltä vasta peto tuli: paimenkoirapentumme Hoyt! Lyrre jähmettyi paikalleen, eikä suostunut liikkumaan. Isäni oli Hoytin kanssa lenkillä, ja Lyrre vain tuijotti niitä aivan kuin ne olisivat olleet jotain hevossyöjiä :D
On hassua, miten hevoset reagoivat niin vahvasti niitä paljon pienempiin eläimiin. Kai ne haluavat suojella ratsastajaansa, Zilla oli ainankin sellainen, että ei säikkynyt taluttaessa mitään, mutta ratastaessa saattoi vähän säpsyä.
Sitten kun Lyrre oli toipunut hevossyöjäkoira Hoytista, jatkettiin matkaa. Se säpsyi sitäkin, kun flexi "lukittiin".
Hoyt ja isäni menivät biotooppimme kautta, ja jatkettiin Lyrren kanssa tietä pitkin. Vanhan riihen kulmaan se pysähtyi. Se pelkäsi hiiirrrveään suurta ja todella pelottavaa paskakökkärettä :---DD
Se stoppasi, ja kului varmaan kymmen minuuttia ennen kuin sain sen taas menemään nätisti.
Kotona otin juoksutusliinan ja -raipan, ja menin pellolle. Ensimmäisellä kierroksella Lyrre alkoi laukkaamaan, ja yritti riistää tallille. Omat voimani eivät riittäneet siihen, että olisin vain pysynyt paikallani, vaan jouduin juoksemaan muutaman askeleen. Näin jatkui, ja pelkäsin välillä että se kaatuu. Sitten otin sen todella pienelle ympyrälle, ja laitoin kävelemään. Se alkoikin menemään heti nätimmin, ja lopuksi se ravasi kaksi kierrosta onnistuneesti :D
Kun tulin takaisin tallille, minulla oli kengät täynnä lunta ja kaikenlisäksi Lyrre oli onnistunut vetämään nilkkaani kipeän viillon hokilla. En tiedä, miten se sen onnistui tekemään, mutta kuitenkin.. :D Hain Antun pässilästä, ja laitoin Lyrren tarhakuntoon. Otin hevoset ulos ja aloin laittelemaan niille heiniä. Kun toin letkua ulos tallista, Anttu piehtaroi :D Kun se nousi jaloilleen ja ravisteli itsensä, niin siitä lähti sellainen karvapilvi että huhhuh... Pitäisi opettaa se ravistelemaan käskystä, niin ei tarvitsisi harjata kolmeakymmentä ämpärillistä karvaa siitä joka kevät...
Siinä heiniä kastellessani huomasin sitruunaperhosen ♥
Ihanaa, että kevät on viimeinkin tulossa ;)
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti